Multian kunta

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Ajankohtaista

Vuosikuulutus

Kunnanhallitus

Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2012 pidetään pääsääntöisesti joka kolmas tiistai kunnan virastotalossa alkaen klo 15.00. Hallitus kokoontuu tarvittaessa muulloinkin.

Pöytäkirjojen nähtävänäpito

Kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien pöytäkirjat pidetään tarkistamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten, kuin niistä on ennakolta ilmoitettu, sekä myös kirjastossa sen aukioloaikoina.

Kunnanvirasto

on avoinna ma-pe 9.00 -15.00 ja vaihde ma-pe 8.00 -15.00. Kunnanviraston puhelinvaihteen numero on 040-3016200 (kts. ohivalintanumerot Keski-Suomen 2012 puhelinluettelosta tai Multian kunnan kotisivuilta www.multia.fi).

Kunnanvirastossa käytössä olevan ns. liukuvan työajan johdosta on kiinteä työaika viraston henkilökunnalla klo 9.00 -15.00 (lounasaika klo 11.00 -13.00 välillä). 

Sosiaalitoimisto

on avoinna kaikkina muina päivinä klo 9.00 -13.00 paitsi keskiviikkoisin klo 9.00 -15.00 ja muina aikoina sopimuksen mukaan.

Multian kunnan viranhaltijat ja henkilökunta

ovat varmimmin tavattavissa klo 9.00 -15.00, mutta varmistaakseen tapaamisen on asiakkaan hyvä sopia ennakkoon siitä kyseisen viran- ja toimenhaltijan kanssa. (kts. ohivalintanumerot Keski-Suomen 2012 puhelinluettelosta tai Multian kunnan kotisivuilta www.multia.fi).

 


 

 

 

  • terveystarkastaja on tavattavissa kuukauden ensimmäinen maanantai klo 9.00 -11.00 kunnanvirastolla
  • ympäristösuojelusihteeri on tavattavissa torstaisin ja perjantaisin klo 8.00-16.00 puh 040-8374201
  • aluearkkitehti, puh. 040-751 5611, on tavattavissa keskiviikkoisin sopimuksen mukaan kunnanvirastolla
  • KELAn vastaanotto sosiaalitoimistossa kaikkina muina päivinä klo 9.00 -13.00 paitsi keskiviikkoisin klo 9.00 -15.00
  • Keulinkin yritysneuvoja on tavattavissa sopimuksen mukaan
  • Multian kunnan eläinlääkintähuolto, Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä
    Eläinlääkärit tavattavissa Uuraisilla (puh. 014-2662390) ja Petäjävedellä (puh. 014-2662392), päivystysajat ma-pe klo 8.00-10.00
    Hyötyeläinpäivystysnumero 0600 14 600 (ilta- ja yöpäivystys klo 16.00-8.00, viikonloppuisin pe klo 16 - ma klo 8.00)
    Pieneläinpäivystysnumero 0600 19 222 (ilta- ja yöpäivystys klo 16.00-8.00, viikonloppuisin pe klo 16 - ma klo 8.00).

 

Viimeksi päivitetty 17.02.2012 10:20
 

55. Keuruu-Multia laturetki

55. Keuruu-Multia laturetki järjestetään 3.-4.3.2012.

Katso juliste ja esite.

Viimeksi päivitetty 13.02.2012 14:11
 

Avoimena lastentarhanopettajan sijaisuus

Lastentarhanopettajan sijaisuus Kissaniemen päiväkodissa

Haemme osa-aikaista (65% yleistyöajasta) lastentarhanopettajaa esiopetukseemme ajalle 1.3.-30.6.2012. Sijaisuus jatkuu mahdollisesti pidempäänkin.

Kelpoisuus vaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista annetun lain 272/2005 7 § mukainen pätevyys. Lisäksi vaaditaan kelpoisuutta esiopetukseen. Sijaisuutta täytettäessä noudatetaan lakia 504/2002 lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.

Palkkaus KVTES / tehtäväkohtaisesta palkasta 65 %.

Työajan toteutumisesta käytännössä voidaan neuvotella.

Laita hakemuksesi ja CV sähköpostilla Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen viimeistään 23.2.2012. Sijaisuus voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa:

Varhaiskasvatusjohtaja
Päivi Salonen
Kissaniemen päiväkoti
Jussintie 2
42600 Multia
040-3016 260 / Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Avoimia toimia sosiaalitoimen vanhustyössä

Multian kunnan sosiaalitoimen vanhustyössä on haettavana 24.02.2012 klo 15.00 mennessä

2 SAIRAANHOITAJAN TOINTA JA
5 HOITAJAN TOINTA

Sairaanhoitajien työ on 2-vuorotyötä ja hoitajien 3-vuorotyötä, myös pelkkä yötyö on mahdollista.

Arvostamme kuntouttavaa työotetta, idearikkautta ja positiivista asennetta. Aikaisempi kokemus vanhustyöstä katsotaan eduksi.

Kelpoisuusehtona sairaanhoitajan toimeen on sairaanhoitajan tutkinto ja hoitajan toimeen lähihoitajan tutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto.

Työehdot ja palkkaus ovat KVTES:n mukaiset. Toimissa on neljän (4) kuukauden koeaika.

Toimien alkamisaika sopimuksen mukaan.

Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemukset osoitetaan Multian sosiaalilautakunnalle osoitteeseen Multianraitti 3, 42600 MULTIA. Kuoreen merkintä joko ”Hakemus sairaanhoitaja” tai ”Hakemus hoitaja”

Lisätietoja antavat palvelukeskuksen johtaja, vs. Kirsti Leppäaho, puh. 040 3016 270 ja vastaava hoitaja Minna Autio, puh. 040 3016 271

Multialla 09.02.2012
Sosiaalilautakunta

 

Kaavaluonnoksen nähtävilläoloa koskeva kuulutus

Ilmoitamme Multian Kyöpelin asemakaava- ja asemakaavamuutos luonnoksen ja kaavaselostuksen nähtävilläolosta MRL 6 ja MRA 30§ mukaisesti.

Kaava-alue sijaitsee Multian keskustan ja VT 18 välisellä alueella, Ahjomäen Keskustieltä Siltalammintielle ja osin Siltalamminkangasta. Kaava-alueeseen kuuluu myös osa Multianrannantiestä ja Keskustiestä, sekä puisto-, lähivirkistys-, katu ja yleisentien alueita.

Kyöpelin asemakaava alue on osa Ekotaajamahanketta.

Luonnos ja Kaavaselostus ovat nähtävillä kunnanviraston ilmoitustaululla kunnanviraston aukioloaikana 25.1.2012 - 23.2.2012, sekä kunnan internet sivuilla osoitteessa http://www.multia.fi.

Kunnanhallitukselle osoitetut kirjalliset mielipiteet tulee jättää nähtävilläoloaikana osoitteeseen: Multian kunta, kirjaamo, Multianraitti 3, 42600 Multia.

 

25.1.2012 Kunnanhallitus

Viimeksi päivitetty 07.02.2012 15:16
 


Sivu 1 / 2