Ympäristönsuojelun tavoitteena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö. Ympäristönsuojelutoimi pyrkii ehkäisemään ympäristön pilaantumista ja edistämään luonnonvarojen kestävää käyttöä. Keinoina ovat lainsäädäntö, taloudellinen ohjaus, erilaiset vapaaehtoiset ohjauskeinot sekä ympäristötietoisuuden lisääminen.
Kunnan ympäristösuojeluviranomaisen tehtävänä on toimia paikallistason yleisen ympäristönsuojelun edun valvojana sekä lisäksi ympäristönsuojelun valvomiseksi ja edistämiseksi
- huolehtia sen hoidettavaksi laissa ja sen nojalla säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä sekä ympäristönsuojelun suunnittelusta ja kehittämisestä
- huolehtia ympäristön tilan seurannasta,
- osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen,
- antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille,
- huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa,
- edistää kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasiassa sekä
- suorittaa muut sille johtosäännöllä määrätyt tehtävät.
Multian kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii ympäristölautakunta, joka on delegoinut osan päätösvallastaan alaiselleen viranhaltijalle.
Taksat
Lomakkeet
Ilmoitus maa-ainesten kotitarveotosta
Ilmoitus vesirakennustyöstä (mm. ruoppaaminen)
Hakemus tyhjennysvälin pidentämiseksi
Selvitys jätevesijärjestelmästä
Vapautushakemus vesijohtoon ja viemäriin liittymisvelvollisuudesta
Ympäristölupahakemus (yleinen)
Ympäristölupahakemus eläinsuojalle
Ohjeita ympäristölupahakemusten täyttämiseen ja muita ympäristölupahakemuksia löytyy ympäristöhallinnon sivuilta www.ymparisto.fi kohdasta lupa-asiat.


