Toiminta-ajatus
Multian kunnan toiminta-ajatuksena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen ja kunnioittaen
- kehittää Multian kunnasta viihtyisä, ympäristöystävällinen sekä monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluja tarjoava yhdyskunta
- turvata kuntalaisten hyvinvointi huolehtimalla määrältään riittävien ja laadultaan korkeatasoisten peruspalvelujen saatavuudesta
Visio kunnasta 2012
Multian kunta vuonna 2012 on vireä ja viihtyisä pienkunta, joka tarjoaa asukkailleen tasokkaat peruspalvelut.
Liikenneyhteyksien paraneminen, edulliset ja luonnonkauniit tontit ja asuntoalueet ovat houkutelleet kuntaan asumaan mm. etätyötä tekeviä henkilöitä. Kunnan maine viihtyisänä asuinkuntana on houkutellut muutenkin lisää asukkaita, joiden työpaikat ovat muualla.
Uusien asukkaiden myötä on palvelujen kysyntä kasvanut ja se on lisännyt myös palveluelinkeinoissa työpaikkojen määrää.
Maatalouden rakennemuutos ja Euroopan yhdentymiskehitys on koetellut kovin ottein maaseutua. Kunnan haja-asutusalue ei kuitenkaan ole autioitunut, koska vahva metsätalous sekä erikoistuminen ovat muuttaneet maatilat monitoimitiloiksi ja näin antaneet maaseudun asukkaille tarvittavan toimeentulon.
Teolliset työpaikat ovat lähinnä pienyrityksissä, jotka ovat erikoistuneet korkeaan osaamiseen ja taitoon. Puun jatkojalostus on merkittävää.
Kunnan kulttuurielämä on vilkastunut suuresti kuntaan muuttaneiden ihmisten osallistuessa paikkakunnan kulttuuritapahtumiin.
Multia on tunnettu erinomaisena luonto- ja kalastusmatkailukohteena. Matkailusta saa merkittävä määrä kuntalaisia toimeentulonsa.
Seudullinen yhteistyö on Läntisen Keski-Suomen alueella kehittynyt suotuisasti ja kaikkia kuntia hyödyttävällä tavalla. Kunnallisia tehtäviä hoidetaan enenevässä määrin kuntien yhteistyönä tai ostamalla niitä joko naapurikunnilta tai yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Kuntapariselvitystyö on käynnistetty Petäjäveden kunnan kanssa. Kuntastrategia päivittyy selvitystyön edetessä.


