hex1.gif (8506 bytes) Multian veteraanikirja julkistettiin 6.12.2003 seurakuntasalilla itsenäisyysjuhlan yhteydessä. Tilaisuus oli juhlava ja mieliin painuva.

Kirjan teko oli melkoinen voimainponnistus kaikille sen syntyyn osallistuneille. Tulos oli onnistunut ja kaikki voivat olla ylpeitä omasta osuudestaan tähän työhön.

Kirjassa sotaveteraanit, lotat ja kotirintaman ahertajat kertovat raskaasta ajasta, joka ei vuosienkaan aikana ole unohtunut. Kirjasta löytyvät myös melkein kaikkien Multialla syntyneiden tai asuneiden sodassa kaatuneiden sekä rintamaveteraanien ja -lottien henkilötiedot. Kuvatkin on pyritty löytämään mahdollisimman monesta.

Rapatessa roiskuu eli joitakin valitettavia virheitäkin on teokseen livahtanut, mutta niistä pahimpia pyritään paikkaamaan esim. Multian Joulu - lehden kautta.

Kirja on peräti 560-sivuinen. Sen toimituksesta vastaa Osmo Arponen ja mm. aineiston kokoamisen kirjan muotoon, kuvankäsittelyn ja taiton on suorittanut Eija Lemmetty. Painopaikka on Gummerus (Jyväskylä).

 

 

TOIMITUSTOIMIKUNTA JA TIETOJEN KERÄÄJIÄ:

toimitustoimikunta.jpg (55498 bytes)  

Toimitustoimikunta palaveeraa viimeisiä kertoja ennen kirjan menoa painoon. Vasemmalta Jaakko Koppinen, Ensio Toikkanen, Eija Lemmetty, Osmo Arponen ja Kalevi Hakasalo (kuva Matti Jussila).

kerääjät.jpg (61059 bytes)
Tietojen kerääjiä yhteiskuvassa Multian kirjasto-kuntotalon pihalla syksyllä 2003. Kaikki eivät päässeet paikalle.

Alkuun

ARVOSTELUT:
SuurKeuruu.jpg (204756 bytes)

SOTAVETERAANI 2/04 21.4.2004

Jo nimi Sotataipaleemme - Multian veteraanikirja viittaa siihen, että Multian veteraanikirjatoimikunnan tavoitteena oli laaja ja monipuolinen teos, joka kertoo luotettavaa tietoa multialaisten sotavuosista tuli- ja kotirintamalla ja on lisäksi sankarivainaja- ja veteraanimatrikkeli sekä veteraanien järjestötoiminnan historiikki. Toimikunta sekä päävastuun kantaneet Osmo Arponen ja Eija Lemmetty ovat saavuttaneet tavoitteet erinomaisesti. Arvokas osa Multian ja multialaisten historiaa on saatu talteen ja tiedoksi jälkipolville.

Simo Kärävä

 

 

MYYNTI:

Myyntipaikat:
  • Multian Osuuspankki
  • Multian kunnantupa
  • KirjaKeuruu
  • Keuruun Kirja ja Paperi
  • Toimitustoimikunnan jäsenet

Postitilaukset:

  • Multian kunta  P. 014-754111

Hinta:

  • 42 e, postikulut 11,25 e (yhdeltä kirjalta)

Alkuun