Sinervän kouluhanke on sivistysteko

Sinervän kouluhankkeeseen on kahden vuoden aikana sisältynyt paljon – oppilaiden ja henkilökunnan sisäilmaoireilut, päätös uuden koulun rakentamisesta, väistötilojen etsiminen, muutto yläkoululta ja pajalta alakoululle, siirtyminen ruokailemaan Poukamaan, uuden koulun suunnittelu, talouden realiteetit uuden koulun tilojen suhteen ja purkutyön viivästyminen.

Tätä kirjoittaessa mieli on vaihteeksi luottavainen. Yläkoulun ja pajan paikalla betonikasat pienenevät. Tilalla on pian kaunis järvimaisema ja välituntipiha. Uuden koulun rakentaminen alkaa toukokuussa 2020 ja ovi sinne aukeaa syksyllä 2021.

Sivistys on avarakatseisuutta, pienemmistä huolehtimista. Uusi koulu tarjoaa turvallisen, kauniin ja viihtyisän ympäristön opiskella. Samalla se tarjoaa multialaisille paikan kohdata toisensa, toimia yhdessä sekä pitää huolta toisistaan. Toivoa voi, että uusi koulu hillitsee poismuuttoa ja houkuttelee uusia asukkaita.

Multian historia osoittaa, että sivistystystä on arvostettu – mm. valtakunnallisessa peruskoulukokeilussa 1960-luvun lopulla oli mukana vain 11 kuntaa koko Suomesta, Multia yhtenä niistä. Koulutuksella on mahdollisuus olla vastavoima vain ahneuteen ja itsekkyyteen perustuvassa yhteiskunnan kehityksessä, sivistystä tukien. Elämä kun ei voi olla pelkkää talouskehitystä, vaikka usein vain se näyttää olevan päätöksien perusteena. Opiskelun pitää voida kannattaa aina ja sen tukeminen on yhteiskunnan keskeisimpiä tehtäviä.

Multia huolehtii pienemmistään. Se on sivistysteko.

Reima Viitala, rehtori

Avoin oppimisympäristö
“Avoin oppimisympäristö” koulun Facebook-sivulla on saanut 1368 tykkäystä!